sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

for me..

Lapset ovat mummilassa yökylässä, joten eilen ompelukoneet lauloivat lähes koko päivän, tänään jatketaan;) Tässä nyt tuotoksia itselleni, syntyi niille pikkumuruillekin jotain, mutta se myöhemmin erikseen kun saan enemmän valmista.


Kesälakki, viimekesästä asti keskeneräisenä maannut.. Silloin se tuntui liian pieneltä omaan päähän, joten jäi kesken. Nyt menee kuitenkin ihan hyvin päähän.. höm, ei kai pää voi pienetä.. No, jokatapauksessa jätin tästä vuoren pois (koska se oli hukassa enkä jaksanut alkaa ommella uutta:) ja ihan hyvin sopii. Kangas kirppikseltä retroverhosta, ihanaa! Kaava viime kesän lasten Ottobresta, isoin koko reiluilla saumavaroilla.


Ja sitten kaavakokeilu mekko/tunika. Ottobren naistenlehdestä Lana neulemekko. Kankaana Jättiksen ohut trikoo.

(laatukuva itse peilin kautta otettuna)
Kaula-aukossa on Pintuck-laskokset, joita tein ensimmäistä kertaa. Aikast helpot ja ihanat. Ainoa vaiva oli lankojen päättelyssä nurjalle. Malli on kiva, tosin seuraavaksi pitää opetella tekemään kaavaan se "runsaan rinnan kaavamuutos". Nyt olen yleensä tehnyt kokoa isomman kuin tarvitsisin ja sitten kaventanut vyötäröltä. Nyt on kainaloaukot liian suuret tässä mekossa. Mutta kesäisenä kotimekkona menee oikein hyvin.



2 kommenttia:

  1. Ihana hattu! Mä oon nyt tehnyt kaikki hatut ilman vuorta, on sitten viileämmätkin ja nopeampi ommella.

    Luin just Tarun blogista, että etukappaletta leikatessa voi lisätä kainalon alle 10-15cm pituutta ja sitten kun saumuroi sivusaumaa niin rinnan kohdalla vääntää diffit täysille, jolloin tulee rypytys kankaaseen ja sitten taas diffit normi kohtaan loppu saumalle. Kurkkaapa tarun blogista pallotoppia: http://mookonen.blogspot.fi/2012/06/matkavaatetta.html

    Tuolla konstilla ei tarttis rypytys/syötöslankojen kanssa pelata lainkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Periaatteessa tuolleen onkin tehnyt joskus, tosin framilonilla poimuttanut. Mutta mulla on myös yksi kirja jossa on ohjeet ihan miten kaavan leikkais auki rinnan kohdalta ja siihen lisäisi. Toimisi ainakin ei-joustavilla kankailla paremmin. Pitää opetella kun vaan ehtii ;)

      Poista

Kommentit on kivoja :)