lauantai 31. joulukuuta 2011

pussukka

Pitkään jo on muhinut idea pul-kankaalla vuoratusta pussukasta jossa voisi kuljettaa sekä puhtaita että likaisia kestositeitä ja kuppia. Nyt löytyi hyvä kangas ja inspiraatio;)


Kangas on aitoa retroa äitini kangasvarastoista. Tästä meillä on ollut lapsuudenkodissa keittiön verhot. Pussin vetoketju on kirppikseltä ja pul jämäpala vaippaompeluksista. Ompelin pulin tähän niin, että laminoitu puoli on tuossa sisällä. Näin se oli helpompi ommella.

Pussukan ohje on löytynyt Hipun blogista ja on aivan loistavan simppeli! Kunhan muistaa jättää vetskarin ommellessa auki ja vuoriin kääntöaukon;) Viime keväänä ompelin tällä kaavalla päiväkodin tädeille pussukat lahjaksi kuluneesta vuodesta, joten siinä urakassa taisin tehdä kaikki virheet jotka tässä kaavassa vain voi tehdä.. Mutta tekemällä oppii, sillä tämä uusin meni jo ihan putkeen:)


Samasta kankaasta ompelin jo keväällä kännykkäpussin työkännykälle. Kankaan reunassa oli leveä raita vihreää ja päävärinä punainen. Kännykkäpussiin hyödynsin raidan niin, että vain läppä on punainen, muuten koko pussi on vihreää. Välissä ohutta vanua ja tarrakiinnitys.


Kyllä nyt kelpaa kun on käsilaukunkin sisältö samaa sarjaa :)

tiistai 27. joulukuuta 2011

yöppäri

Neiti pitkäsääri on kasvanut ulos suurimmasta osasta yöpukujaan, joten pikasurautus tarpeeseen.


Kangas on nanson satukaukunkia myös "uneksujat" nimellä kutsuttua ihanan pehmoista trikoota. Tämän olen ostanut Myllymuksuilta kilotrikoona eikä väri ihan alkuun ihastuttanut, mutta yöppäriin se sopii oikein hyvin. Myös resori Myllymuksuilta kiloresorisatsista.


Kauluksessa kävi moka, kun omelin tuon resorihuolittelukaitaleen väärälle puolelle alunperin. En jaksanut purkaa, vaan ompelin sen tuohon noin, ei edes kovin pahalta näytä. Siinä ommellessa ihmettelin että miten viitsinkin näpertää yöpukuun kunnollista huolittelua ja tajusin, ettei tuo resorinkaitale ollut tähän yöppäriin alkuunkaan tulossa, vaan toiseen tekeillä olevaan paitaan, hups. Mutta onni onnettomuudessa, tästä kauluksesta tuli vähän lörppä kun resori olikin toodella joustavaa. Leikkasin sitten lyhyemmän palan siihen toiseen paitaan;)

Kaavana paidassa on Ottobren More Grey 110. Reilu vielä, mutta eipä yöppäri saakaan kinnata.



Housujen kaava Ottobren City Mouse 110 pidennettynä, kavennettuna ja ilman sivusaumoja. Loistokaava! Tätä löytyy monia versioita päiväkäytössäkin.


Olkapäähän sattui vielä sopivasti tuo teksti uneksujat :)




Aku teeppari

Joululahjaksi miehelle väsäsin Aku Ankka applikaation t-paitaan.



Paita on valmispaita Seppälästä, koska minulla ei vieläkään ole hyvää kaavaa miehen trikoopaitaan.. No nyt on työn alla pyjama Ottobren vanhasta kaavasta, joten katsellaan josko sitä voisi tulevaisuudessa käyttää. Tähän applikointi oli ihan kohtuuhelppoa, vaikka valmisvaate olikin. Valmiiseen lapsen paitaan kun olen aikaisemmin applikoinut, niin se oli ihan tuskaista tuhertamista.


Ihan putkeen ei tämä kuva mennyt, applikoinnissa olen vielä opetteluasteella. Vähän auttoi, kun en laittanut yhtenäistä tukikangasta koko kuvan alle, niin ei aaltoillut niin pahasti. Akun otsatupsu meni tukikankaan ulkopuolelle ja sen kyllä huomaa..

Applikoinnin kankaat ovat velouria, sininen joustofroteeta jonka löysin fb:n kangashamstereista.

Oli saaja ihan tyytyväinen :)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tossut

Joululahjaksi omalle tytölle valmistui tällaiset töppöset. Tyttö tykkää hienostella kengillä ja on aina hakemassa niitä kenkäkaapista, joten nyt on sitten popot joilla saa luvalla olla sisällä;)

Päällinen sienipuuvillaa, pohjat vakosamettia oman äitini kangaskaapista.Viimeistelty vihreällä vinonauhalla. (joustokantti olisi toiminut paremmin..) Välissä tukikangasta ja ohutta levyvanua. Pohjassa liukuestettä.
Pohjassa tikattuina sydämet. Ohjeessa (Ottobren juhlanumero) oli tikattu ympyröitä koko pohja täyteen, mutten viitsinyt siihen urakkaan alkaa. Noi on nyt hauskat.
Koko oli kyllä todella reilu vaikka ihan saman kokoisen tein kuin kengänkokokin on. No, parempi iso kuin pieni ja kyllä noilla on jo tepsuteltu;)