keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

lahjomuksia

 
Brother from another mother
 
 
Ystävälläni on kolme ihanaa kaakaonväristä (kuten oma esikoiseni asian ilmaisee;) lasta. Näin ollen hänelle on monesti esitetty kysymys mistä lapset on adoptoitu. Kerran oli ystäväni tokaissut vastaukseksi, että ihan nämä ovat kotona tehtyjä. Juttu jäi kutkuttamaan mieltäni ja pilke silmäkulmassa ompelin tälle suloiselle kummipojalleni paidan aplikoidulla "home made" tekstillä.
 
Onni on omistaa huumorintajuisia ystäviä :)
 
 
Royal-tuotteen ralliraidasta paita kokoa 98, kaava Little Lamb. Aplikointi ruskeaa trikoota.
 
 
Tämän kummipojan isoveljellä on kohta synttärit. Lahjaksi siis tämä paita. Kaava More Grey 110. Dinosaurustrikoo PioPiolta, pallokangas Ikasyriltä.
 
 
Dinoa oli nafti pala, joten takana sitä on jatkettu palloilla.
 
 
Ja kohtapuoliin on myös näiden jätkien isosiskon synttärit. Hänelle teeppari Little Lamb muokatuilla hihoilla. Hihat tuota samaa palloa kuin edellisessä paidassa. Takakappale punaista trikoota muistaakseni myöskin Ikasyriltä, etukappale Nanson valkoista Linnan Kankaasta. Pitsiliina Kontista.
 
Tämän pitsiliinan kiinnitin koneella ommellen, takana on irtileikattava tukikangas. Omaan mekkooni ompelin aikaisemmin pitsiliinan käsin, mutta ne ompeleet ovat pesuissa hiukan venähtäneet, joten kokeilin nyt miten toimii koneellisesti.
 
 
Eikä tässä vielä kaikki, ystävällänikin on synttärit näillä nurkilla vuotta. Viime kesänä juttelimme haaremihousujen mukavuudesta ja nyt päätin kokeilla niiden ompelua/kaavoittamista. Näihin Saroquel housuihin löytyi ohje Joka tyypin kaavakirja 2:sta. Eli perus housukaavasta ohjeiden mukaan muokattuna tuli tällaiset.
 
 
Vyötärölle laitoin vain leveän kuminauhan sillä Tosimummon ohjeella. Lahkeensuut vain käännetty. Lörppä, mutta toivottavasti vilpoisa ja mukava trikoo Jätti-Rätistä.
 
 
Näitä ommellessa mieheni kysyi, aionko unohtaa ystäväni miehen kokonaan? Jos kerran kaikki muut perheenjäsenet saavat lahjoja, niin eihän yhtä saa unohtaa. Ja oikeassahan tuo oli. Joten pikasurautuksena vielä lörppäpipo Baggie Look Majapuun joustiksesta.
 
Koko perhe lahjottu, check. Olette rakkaita :)
 
 
 
 
 
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Kadehtisin näitä, jos en olisi se onnekas, joka on päässyt tämän hyvyyden kohteeksi ;)

    Onnekas se, jolla ompeleva ja lämminsydäminen ystävä - ja sen ihana perhe <3 Kiitos, sisko.

    VastaaPoista
  2. Hienoja lahjoja ja tuo home made -paita on hauska!!! :)

    VastaaPoista

Kommentit on kivoja :)